perjantai 18. maaliskuuta 2016

Tylyn yrityksiä esillä Kauppakeskus Kluuvissa

 Vuosi yrittäjänä (YR3 & YR4)-kurssilla perustettuja yrityksiä oli tänään messuilla esittelemässä toimintaansa Kauppakeskus Kluuvissa Helsingin keskustassa. Messut ovat osa kansainvälistä CBEwB-projektia, jossa Tyly on mukana nyt ensimmäistä vuotta. Mukana on opiskelijoita Suomesta, Virosta, Ruotsista ja Latviasta.

Projektin myötä Tylyn jo valmiiksi laajaan yrittäjyysopintokokonaisuuteen on syntynyt uusi kurssi: YR9 International Business. Kurssilaiset tapaavat toisiaan kaikissa projektiin kuuluvissa maissa ja pyörittävät yrityksiään yhteistyössä. Apuna on tietysti myös some silloin, kun tapaamiset livenä eivät ole mahdollisia.
Olivia ja Saimi esittelivät Kluuvissa lastenhoitoyritystään. Yrityksen toimintaan voit tutustua täällä.

Iidan ja Nooran yritys Lasten bailut auttaa lasten syntymäpäiväjärjestelyistä. Lisää tietoa yrityksestä löydät täältä.
Vuosi yrittäjänä-kurssilla on tänä vuonna perustettu kaikkiaan kymmenen yritystä. Liikeideat ovat olleet monipuolisia. Monen mielestä kurssilla parasta onkin oman jutun tekeminen. Yritys voi syntyä lähes minkä tahansa idean ympärille. Lisätietoa kurssista löydät täältä.

Tervetuloa mukaan!

Jenni Korte
Vuosi yrittäjänä-kurssin opettaja

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.