lauantai 10. kesäkuuta 2017

Ideasta musikaaliksi

                                                       
”Nyt se tapahtuu!” ajattelin, kun viime keväänä saimme tietää tämän lukuvuoden ilmiöt, jotka olivat tiede, tulevaisuus ja hyvä elämä Suomi 100 -näkökulmasta. Nyt oli aika toteuttaa äidinkielenopettajan haave Kalevala-aiheisesta musikaalista.

Otin Kalevalan käsittelyyn jo syksyllä ÄI6-kursilla, jossa opiskelijoiden kanssa tutustuimme kansalliseepoksemme tarinoihin ja hahmoihin. Opiskelijat ideoivat nykyvastineita Kalevalan sankareille. Samalla alkoi mielessäni hahmottua musikaalin idea: Kalevalan vauhdikkaat tarinat ja ongelmat nykynuoren elämässä. Inspiraation lähteenä toimi myös Johanna Sinisalon romaani Sankarit. Joulukahvittelun lomassa kerroin ideastani musiikinopettajalle Jesse Vierelälle.

      


Vuosi vaihtui. Esseiden korjaamisten lomassa kirjailin ylös kohtaus- ja biisi-ideoita. Kullervon onneton elämä alkoi pyöriä mielessäni yhä uudestaan. Aloin nähdä nykyajan Kullervoja kirjoissa, elokuvissa, uutisotsikoissa ja kaduilla. Mutta kansalliseepoksessamme on myös naissankareita ja kilpalaulantaa sekä tietysti Sampo. Ketkä olisivat tämän ajan pelimiehiä ja ukkometsoja? Mikä tuo nykynuorille onnea?

Oli aika pitää ensimmäinen palaveri musiikinopettajan kanssa. Alusta asti olimme samaa mieltä siitä, että musikaalistamme tulisi komedia. Neljännen jakson lopussa kutsuimme musikaaliryhmän koolle ja sovimme rooleista ja vastuualueista. Oli hienoa huomata, kuinka innostunut porukka meillä oli koossa. Tästä olisi hyvä jatkaa!

Ilmiöjakso alkoi. Aloin koota kohtausideoita käsikirjoitukseksi. Ilmaisutaidon tunneilla teimme improvisaatioharjoituksia, perehdyimme Kalevalan maailmaan ja hahmoihin, harjoittelimme roolin rakentamista sekä suunnittelimme lavasteita ja pukuja.



                                    Sarjakuva: Sini Salonen

Musiikin tunneilla treenailtiin Suomi-teemaan sopivia biisejä. Opiskelijat olivat ensitapaamisesta asti mukana ideoimassa musikaaliin sopivia kappaleita. Mietimme yhdessä musiikkivalintoja, sovituksia ja sitä, miten musiikki tukee kokonaisuutta, vahvistaa henkilöhahmoja ja tunnetiloja sekä luo uusia näkökulmia. Sovituksia harjoiteltiin aluksi pääasiassa muusikoiden kesken ja draamaryhmän harjoitusten edetessä monet solisteista tulivat mukaan musiikkiharjoituksiin. Työskentelyn edetessä joitain kappaleita hylättiin ja joitain uusia otettiin mukaan musikaaliin. Solistien kanssa pidettiin myös erillisiä lauluharjoituksia sekä opettajan säestyksellä että bändin kanssa. Yksittäiset kohtaukset ja musiikkikappaleet muovautuivat vähitellen kokonaiseksi esitykseksi, kun pääsimme yhdessä saliin harjoittelemaan ja menemään kokonaisuutta läpi.


Musikaalibändi kenraaliharjoituksessa

Musikaaliin oli alun perin tarkoitus tulla mukaan myös ruotsin ryhmän toteuttama video, mutta se jäi ideaksi. Silti ajatuksiimme jäi kytemään tämä Suomi – Ruotsi-asetelma. Ja ihmekös tuo, kun työskentelemme risteilylukioksi nimitetyssä Tylyssä. Koska meidän musikaalistamme olisi tulossa komedia, niin mikä sen mukavampaa kuin nauraa itselle. Kansainvälisyys kunniaan! Musikaaliimme tulisi siis risteilykohtaus, joka rinnastuisi Kalevalan tarinaan, jossa Sampo tuhoutuu ryöstömatkalla. Ilmaisutaidon tunnilla teimme improvisaatioharjoituksia, joissa alkoi hahmottua, mitä kohtauksessa tapahtuu ja kuka pelastaa Kalevalankadun lukion nuoret ajautumasta syvemmälle aaltoihin, jotta heillä jokaisella olisi edessään hyvä elämä ja katse kohti tulevaisuutta. Tylyn viides musikaali sai nimekseen Parin muuttujan musikaali.

Musikaalin esitykset menivät hienosti. Me opettajat katsoimme ylpeydellä opiskelijoita, jotka voimia vievän ilmiöjakson ja harjoittelun jälkeen ylittivät itsensä, heittäytyivät täysillä, tukivat toisiaan, loistivat upeina tähtinä. Kiitos! Pidetään huolta!



         
                                           Ensi-ilta


Suvi Reijonen ja Jesse Vierelä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.